Molempiin talkoisiin odotetaan reipasta osallistumista. Imoittautukaa talkoomestareille ennakkoon!!!
Talkoomestarina Timo Heinonen, karttapaikka
Talkoomestarina Simo Särkelä, karttapaikka Runsaslukuisesti kolmen hengen voimin starttailtiin uuden sillan tekoa. Taisi hirvenmetsästyksen aloitus karsia tulijoita. Seuraavat talkoot olisi Yli-iin suunnalla tulevalla viikolla, joten siellä suunnalla paikalliset reippaasti mukaan rakentamaan yhteistä reittiä Siltatalkoot jatkuu heti kun saadaan pylväitä lisää ja kaivuri käymään paikanpäällä. 15.9.2014
31.8.2014
Onnittelut uudelle Suomenmestarille! SM-Sport600 luokan voiton otti koko kisaa selkeästi hallinnut Markku Immonen. Joni Behm jatkoi hyvää vauhtia nousten koko kisan toiseksi ohi Ville Moilasen. Toni Beranger taisteli vielä SM palkinto paikasta ajaen neljänneksi. SM sarjassa Arto Pätsin loistavasta ajosta huolimatta ei pisteet aivan riittänyt mestaruuden säilyttämiseen, vaan uudeksisuomenmestariksi kruunattiin Kimmo Takalo.” Lue koko juttu Suomen moottorikelkkailijat ry 30.3.2014
23.3.2014
Maastoon vuornoskämpän tieltä voimalinjan kohdilta. Karttalinkissä arvioitu paikka…muho-oja. Saattaapi olla myös parisataa metriä pohjoisempi oja. 13.3.2014
Tampparilla on myös tarkoitus ajaa reittipohjaa ja katsoa minkälaista jälkeä tässä lumitilanteessa saadaan aikaan. Nyt on myös hyvä tilaisuus reitille ekaa kertaa aikovien, tulla tutustumaan reittiin ja muihin jäseniin. Sahattavaa ei paljoa pitäisi uran varrella olla, mutta pikku retkisaha/kirves voi olla hyvä ottaa mukaan. Myös joitain akkuporakoneita, jne. ruksien laittoa varten. 19.2.2014
16.1.2014
Niille, keiden sähköpostiosoite löytyi kerhon tiedoista, lähti lasku jo sähköisenä versiona virtuaaliviivakoodilla varustettuna. Jäsentarrat lähtee myös niille, jotka ennättää mailissa tulleen jäsenmaksulaskun maksaa ennen paperiversioiden postituksia, eli pikaisesti. Maksusta pitää myös ilmoittaa alla olevaa osoitteeseen (koskien jäseniä, joilta on unohtunut viimekausi maksaa).Muuten jäsentarroja voi lunastaa myöhemmin kerhon tapahtumissa maksutositetta vastaan. 11.1.2014
Kerhon jäsenille tullaan lähettämään jäsentarrat tulevien jäsenmaksulappujen mukana. Tarran suositeltava sijoituspaikka on kelkan tuulilasiin keskelle alas tai vasempaan alalaitaan, josta kohdatessa se on helposti havaittavissa. Räpylä näin ollen nousee entistä korkeemmalle reitillä kohdatessa 😉 Tarrat tulevat saamaan vain viimekaudella jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet!!! Jos olet epävarma viimekauden maksusta, voit kysyä sitä ISK.foorumi@meininki.net , ja näin varmistat tarran saannin ennen postituksia. 28.12.2013
Paikkana Shell Ii, yläkerran kokoustila. TERVETULOA. 11.12.2013
Kerholle hankittun tampparin ”Lumikin” kausihuolto etenee. 23.11.2013
6.11.2013
Kerhomme jäsenillä on mahdollistettu pääsy avajaisten VIP-tilaisuuteen pe 11.10 klo.18-20 Tällöin on mahdollisuus keskustella asioista ja pääsette tutustumaan tuotteisiin, toimintaan ja henkilökuntaan vähän paremmin. Tarjolla on myös vähän juomaa ja pikkupurtavaa. Ilmoittautumiset kutsuvieraslistaa varten ti 8.10.2013 mennessä markok@iiseudunkelkkailijat.com Tervetuloa EMC:lle!
4.10.2013
Kelkkalehden foorumilla aiheesta lisää tietoa!!! Klikkaa tästä
27.9.2013
Pidetään merihelmen läheisyydessä perjantaina 5.7 klo.19.00 alkaen. Ilmoittautumiset Foorumille,Facebookkiin tai Markolle. Ilmoittautuneille annetaan tarkempi osoite lähempänä ajankohtaa. TERVETULOA MUKAAN! 1.6.2013
700 eri käyttäjää tuolla on ollut äänestämässä, eli aika mitätön määrä varsinkin, jos noista iso osa on vihreiden aktiiveja ! Ja tältä pohjalta sitten laitetaan maastoliikennelaki uusiksi 🙁
Reittien lopettaminen:
Talvireittien avaaminen kesäliikenteelle:Ruotsin vapaa malli Suomeen?:KustannuksetTurvallinen siirtymäliikenne:Energiankulutuksen vähentäminen:
4.5.2013
ISK kuuluu jäsenkerhona kyseiseen liittoon, joten heidän viestintä sivuilta löytyy uusin tiedote meidänkin luettavaksi. Älkää jättäkö huomaamatta myös tuntuvia jäsenalennuksia Woikoskelta, sekä muita jäsenetuja. 29.3.2013
suomijoukkoistaa, ”kuumat” ideat 12.3.2013
Asiasta tiedotettu sekä omalla ja kelkkalehti.com foorumeilla ja tilanne on syytä ottaa tosissaan. Noudatetaan merkattuja uria niin ei tapahdu upotuksia kuten muutama vuosi sitten kävi. Mutta muistetaan, että kelien lämmetessä olusuhteet tulee muuttumaan nopeasti kuvan uralla ja sen ympäristössä. Hiihtolomaviikolla joku turhautunut ”lomalainen?” kävi katkaisemassa ensimmäisen jätkänristin tuosta jäälle menevältä uralta ja eilen sunnuntailtana nakattiin kaksi ristiä lisää kyseiseen paikkaan. Huomioikaa, että tuossa kännykkäkuvassa toisen ristin vieressä ei ole jäätä ollenkaan vaikka on ollut -26 yöpakkasia, kun taas vieressä uralla oli noin 30-40cm jäätä! Ja sama tilanne on noilla punasilla alueilla, eli niissä jäätä ei käytännössä ole ollenkaan! Klikkaamalla kuvat suurenee…
Paljon tiedusteltua ajankohtaa ei vielä ole pystytty lyömään lukkoon, koska tarvetta pudotukselle vielä ei ole, ja tarve määräytyy sateiden mukaan. Edellisinä vuosina ajankohta on ollut maaliskuussa, eli varsin todenäköisesti menee tästä hetkestä noin kuukauden päähän…ehkä. Tällä hetkellä katon keskellä harjoilla on 10cm lunta ja reuna-alueilla vähän enemmän. Hälyraja katolla on 50cm josta 40cm on määrä kaapia pois(katon pintarakenne helposti vaurioituva, n.10cm lunta jätettävä). NYT alustavasti kysytään talkooporukkaa, ketkä ovat valmiina jättämään mahdollisesti alkukevään parhaimman ajopäivän väliin ja lähtemään urakoimaan tämä katto puhtaaksi. Jos maalis/huhtikuun viikonloput on jo varattu ohjelmaa täyteen, jotka tämän ohi menee, pyydän olemaan ilmoittautumatta, ettei tilanne ole se, että katolla on vain viisi ukkoa kolineen ”IISOn” urakan kanssa. Eli halutaan suhteellisen varmoja ilmoittautumisia, eikä haittaa jos kerhon jäsenistön ulkopuoleltakin tulee reippaita kolaajia lunastamaan luvattu korvaus 😉 Ilmoittaudu nyt ISK.foorumi@meininki.net ja laita otsikkoon ”lumenpudotustalkoot”. Tämä tiedote tulee myöhemmin myös foorumille, facebookkiin ja tekstiviestinä, mutta ilmoittautuminen näistä vain yhteen paikkaan, niin ei mene laskut sekaisin, kiitos. Muista mainita henkilömäärä jos useampi imoittautuu samalla kertaa. Linkkinä vielä muutamien vuosien takaa PJ:n kirjoitus kelkkalehteen alueen IISO-projektista. -Jarno 15.2.2013
Lähtö Iistä Jäppisen Seolta ja Yli-Istä S-marketin pihalta klo 11.00. Muukaan voipi tulla sähkölinjalta n. 11.30 -11.40. (Arvioitu kohta, josta pisto länteen, kohti kotaa. Risteykseen jätetään jokin merkki.) Ohjelmassa: Yhteisajelu ja Suunnistus metsähallituksen kodalle (matkaa molemmista kylistä n. 10-15 km). Turistaan ja mietitään talven touhuja. Ilmoitelkaa tulosta, niin varaillaan makkaraa + mehuja ja kahvetta oikea määrä mukaan. ISK Facebook / Foorumi. Autolla pääsee n.100 m päähän kodasta, josta voidaan noutaa tarvittaessa. Linkki karttapaikalle. -Marko + kelkkailijat
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!
Kelekkamessut 2013 reissun ennakkokysely ja lisätietoa Foorumilla sekä kerhon Facebook sivulla.
Saarikosken Jahtimiesten majalla yli-iissä. Imottautumiset kerhon forumin kautta / Markolle. Tarjolla parit makkarat ja pari virvoketta / osallistuja. (kartta tulee forumille).
Pääsiäinen lähestyy ja kelit on vielä parhaimillaan… Nyt suunnitellaan pääsiäis ajelua Pudasjärven suuntaan !!! Forumilla lisää infoa. Ja jos tätä menoa yöpakkasia riittää, niin kausijatkuu pitkälle huhtikuuta.
Nyt on haussa seuralle oman työkelkka. Mönsterin ura on loppunut… Tarkoituksena saada ajettava peli, jolla voidaan tasata urastoa ja käyttää talkoo sekä mahd. ajoharjoittelussa.. esim. Lynx 5900 LTS Haetaan osakkeen omistajia = OSALLISTU MUKAAN HANKINTAAN, Foorumilla enemmän tietoa. NYT MUKANA TOISTA KYMMENTÄ ”OSAKASTA” ja n. 1200 € eli vajaa puolet kasassa.Vielä kerkeät mukaan. Ilmoita osallistumisestasi Sebastianille tekstiviestillä tai e-mail. Säännöistä ym tietoa :FORUM / keskustelua/työkelkka kerholle.
Keskiviikon kallistuessa iltaan;kyynel vierähti poskelleni, ajaessani Mönsterin vieraan kärryn kyytiin. Hetkeä aikaisemmin oli tullut hakijat; kolme tummiin pukeutunutta vierasta miestä, jotka aikoivat viedä meidän pitkä aikaisen palvelijan Puhoksen suurille saloille antamaan ikimuistoisia hetkiä uudelle omistajalle. Mönsteri oli ollut kesän toimettomana ja tuulikin oli sitä riepottanut; kuomu oli auennutja moottoritilakin oli lunta täynnä. Menin ja primerillä vähän pensaa suoniin ja nykäisy; mönsteri hyrähti tyytyväisenä käyntiin ja kevyt kaasuvivun painallus niin matka kohti tuntematonta alkoi. Haikeana katsoin perävalon kaikotessa mutkan taa ja kohotin maljan. Myös te arvoisat lukijat (kelkkailijat), kohottakaa malja. Ehkä näemme vielä joskus reiteillä kulkiessamme Legendan. Suuri kiitos MÖNSTERILLE.
Kuvia galleriassa… Kiitos kaikille sillan rakentajille !!! Päivitellään taklooita ja tapahtumia foorumilla ja facebookissa…
11.12.2011 VUOSIKOKOUS Yli-Iin kunnantalolla klo 16.00 alkaen. Aiheena sääntömääräiset asiat, Iiso-ura projektin lopetus ja uraston kunnossapito. Kaikki kelkkailijat Tervetuloa mukaan !!! KELEKKA MESSUMATKA TULOSSA 5.11.2011 Tietoa TIEDOTTEET OSIOSSA 1.10.2011 Iiso-projekti loppumetreillä..Palauta talkoo ym. dokumentit viimeistään 20 pv. Jarmolle / Timolle. 15.9.2011 Kesänaikana on ollut useampia talkoita ( kuvia Galleriassa), Syksyn ja alkutalven aikana tarvitaan vielä pari rypistystä, niin saamme urastot ”huippu kuntoon” 1.5.2011 Tulossa yhteistyökumppanit sivusto, johon myydään mainostilaa ja kaikki IISO-projektissa olleet tukijoukot pääsevät mukaan. 5.2 Jäsenistöä oli hyvin talkoilemassa. Talkoita pidettiin kahdessa eri suunnassa Yli-Iissä ja Oijärvi – Olhava välimaastossa. Talkoissa merkattiin urastoa ja puista pudoteltiin tykky lumeja. 27.11 Järjestetyissä talkoissa saatiin tehtyä viisi siltaa ja tolpitettua kärppäsuolta oijärvelle päin muutama kilometri. 6.11 Haimme tulevaan kauteen vauhtia Rovaniemen Kelekkamessuilta. Reissu oli jälleen oikein mukava ja onnistunut. Kiitokset Suorsan liikenteelle jäsenien kyydiitämisestä. Jäseniä oli tälläkertaa odotettua vähemmän matkassa. (19kpl) 10.4 Pojat kävi tänään kikkaileen oijärvellä ja samalla jakoivat rukeseja maastoon… 4.4.2010 Kävimme reissaamassa Pudasjärvellä. 4.4.2010 lähemme pitkälle reissulle = omille urille … Yli-ii – Ii- Oijärvi- Ranua-Syöte(Pudasjärvi)-Yli-ii-Ii. Lähtö aamulla klo 9.00 Seo Yli-ii ja Iistä Seo Jäppinen klo 9.00 ja jos vettä Iijoessa runsaasti 4-tien alla,niin lähtö n 9.15 kanavan penkalta (ura nousee Ii-joen yli junaradan ”pohjois-puolelta” (ei meren)). Seuraava ”startti” voimalinjalta klo 10.00 (Olhava-Oijävi T-risteyksestä). Aina voi matkan varrelta liityä seuraan mukaan … 18.3.2010 URASTO ON NYT VIRALLISESTI KÄYTTÖÖN OTETTU !!! TIEDOKSI : ”Se leveä metsäautotie” sähkölinjalla (Yli-Iin puolella) on meidän UUTTA URASTOA !!! 20.3 Olhavasta lähtee porukkaa päivän reisulle Ranuan suuntaan. Joukkoon voi liittyä mukaan Voimallinjalla t-risteyksessä (Olhava-Oijärvi-Ii…)lähtö klo. 9.00. Rohkeasti mukaan vain.. 19.3 Taas on talkoiltu kovasti ja lanaakin ulkoilutettu… Kuvia galleriassa. 5.3 Talkoot Livon suuntaan ja uraa syntyy !!! 27.2 talkoot pidettiin ja porukkaa oli kivasti mukana (naapuri seuroistakin) . Kepit saatiin jaettua ja nyt pitäisi osata jo Ranualle saakka. Osa kepeistä ilman rukseja ja osa laistettu uran sivuun, joten muistetaan noudattaa varovaisuutta kun liikutaan urastolla. IISO-uraston käyttöönotto on viikolla 11. Kerhon reissu on tehty pikkupakkasessa (-31 ja -40 asteen välillä )kuvia galleriasta. 13.2 TALKOOT PIDETTY… RUKSEJA RUKSEJA ”KYLVETTY” JA URA ON NYT OIJÄRVELLE ASTI MERKATTU… 13.2 2010 RUKSEJA RUKSEJA !!!Loppu-uran merkkausta oijärvelle.. Lähtö Ii Seo klo.9.00 ja muuten kokoonnutaan urastolla oijärventien ylityksen jälkeen n. klo10.00 vasaaraa mukaan laitetaan ruksit paikalleen !!!! Lauantaina 6.2 Lähtö kelkoilla iistä klo 9.00 Seo Jäppinen Paskaoja-Oijärvi merkkausta ja pientä puuhastelua sekä raitoajoa. Otetaan vasaraa, ja mahd. sahaa/pikkukirves mukaan. Makkaratkin luultavasti paistuvat matkan aikana (kannattaa varata reppuun). Tavaroita tullee autolla paluu kyydissä pois. Jos tulet mukaan muualta niin ilmoitelle Japelle ”treffien” sopimiseksi. SIMO SIMO …. liittyi kerhoomme 2.2.2010 ja reviirit laajenenevat. Uravastavaana toimii Petri Hämälistö p. 050-5720750 HOX HOX ! Jääura on merkattu haukiputaan suunnalta raasakan padolle saakka. EHDOTTOMASTI on pysyttävä sillä kalankasvatus laitoksen kohdalla.. Pysytään sitten merkityllä uralla muutenkin ja urathan ovat kelkkakäyttöön ei mönkijöille… Lauantain talkoot onnistuivat hyvin ja Oijärven suuntaan saatiin merkattua taas uusi suo. Merkkaustalkoot jatkuvat 6.2.2010 jonne kaikki mukaan… aikataulu sama kuin edellisenä viikkona (alla).. Lauantaina 26.1 Lähtö kelkoilla iistä klo 9.00 Seo Jäppinen ja klo 10.00 lähtö Vaaraojan tieltä urastolta (autolla / muualta tulevat) Paskaoja-Oijärvi merkkausta ja pientä puuhastelua sekä raitoajoa. Otetaan vasaraa, ja mahd. sahaa/pikkukirves mukaan. Makkaratkin luultavasti paistuvat matkan aikana (kannattaa varata reppuun). Tavaroita tullee autolla paluu kyydissä pois. Ilmoittakaa tulostanne Jarmolle niin tiedetään tarvittaessa odotella paikanpäälle… MUISTAKAA TÄYTTÄÄ JA PALUTTAA TALKOO LOMAKE JAPELLE TAI TIMOLLE OHESSA LINKKI : Talkoo lomake Talkoot tuli pidettyä ja jälkeä tuli mukavasti … Saatiin merkattua paska-ojalle asti ja luiskaa hieman paranneltua (siinä ei sitten suditella). Eli puolessa välissä Oijärveä ollaan menossa ja homma jatkuu viikon päästä. Kiitos kaikille mukana olleille ja erityisesti ”kansikuvapojalle ” Lauantaina 16.1 Lähtö klo 9.00 Seo Jäppinen Pususuo-Oijärvi merkkausta ja pientä puuhastelua sekä raitoajoa. Otetaan vasaraa,nauloja ja mahd. sahaa mukaan. Makkaratkin luultavasti paistuvat matkan aikana (kannattaa varata reppuun). Tavaroita saatanee autolla paluu kyydissä pois, joten takaisin ajellaan hieman reippaammin uusia uria pitkin… Siltatalkoot pidettiin ja keli oli mitä mainioin. Kiitos talkooväelle, oli mukavaa kun väkeä oli rnsaasri sekä ”naapuuritkin” mukana sillan rakennuksesta. Tästä on taassen hyvä jatkaa… Uusi lähtö sunnuntaina 10.1 klo 10.00 SEO Jäppinen..Mukaan vasara, kourallinen 4 ” nauloja ja kelekka… Talkoot lauantaina 9.1.2010 klo 9.00 lähtö Jäppisen Seolta (Ent.neste). Mennään tekemään silta kuntoon. Puu tarpeet ovat jo paikan päällä joten vasaraa ja tosi tekijöitä mukaan. Pakkasraja n. -20 astetta. ISK kelekka matkalle enään peruutuspaikkoja jäljellä!! Jari piti todella hyvän kelkan huoltokurssin. Kiitos Jari.. Jatkokurssia kytkimien ”räjäytystä” jne…odotamme… 28.11 Lauantaina Kelkan HUOLTOKURSSI jäsenille,klo 15.00 alkaen osoitteessa valtarintie 6, Ii (Gomanin putkiliike). Ilmottautumiset Laurin Japelle Perjantai iltaan mennessä p.040-719 6188 KELEKKAMESSUILLE LÄHTÖ Lauantaina Yli-iistä (Mylly) klo 8.30 ja Iistä (SEO Jäppinen) klo 9.00 paluu ”illalla”. Matkalaasia enemmän kuin koskaan…Enään muutama paikka jäljellä… alla osoitetta ja tietoa. Matkan hintahan on 10 € /hlö sis. matkan ja messulipun. Maksu tapahtuu linja-autossa. Varaathan sopivaa rahaa mukaan…. 24.10.2009 PIDETTIIN talkoot ja uusi silta rakentui !!!! Talkooväen kommenttia urasta: ”tämähän on parempi kuin viralliset reitit…” kun hyvää yrittää niin… Joten kiitos talkooporukoille -Marko KELEKKA MESSUMATKA 2010 TULOSSA 31.10.2009 VUOSIKOKOUS pidettiin Iin Nätteporissa 18.9.2009 . SYKSYN SEURAAVA TALKOO PÄIVÄ 24.10 18.9.2009 ”illinpenkka on raivattu”. Lisää merkkejä on tullut maastoon. 29.8.2009 ”Illinpenkka” on nyt merkattu uudestaan. Seuraavat talkoot 5.9.2009. 28.8.2009 IISO ETENEE JA NYT NIITÄ SAA. Liikennemerkit ovat tulleet (n.300 kpl) ja tolppiakin on saatu varastoon (n. 1000 kpl). 15.8.2009 Pidettiin talkoot ja saatiin tehtyä yli 30 metriä siirrettävää aitaa. Kiitos kaikille osallistujille !!! 27.6.2009 Käytiin katsomassa vesicrossia Torniolla ja hyvältähän se näytti… Pikkuinen kipinä syntyi että, josko sitä porukalla ensikensänä upotellaan kelkkoja… Ja IISO-uraprojekti on todella hyvässä vauhdissa menossa, tolppia ja merkkejä ollaan tilailtu. Talkoita tulossa …. Kuvia ja videoita Galleriassa… 12.6.2009 Projekti eteenee vauhdilla nyt on ura avattu Livon ohi ja aloitettu sähkölinjalta lähestyminen Ranuaa kohti… Metsturit on olleet tosi aktiivisesti töissä kuten talkoo porukatkin KIITOS KAIKILLE !!!!! (Iskä kiittää Tätiä ja veljiä ..) HOX !!! HOX !! Mempan keskutelukanava avattu Tulevana lauantaina 16.5 pidetään raivaustalkoot Oijärven Honkakoskella (Pentinniementiellä), raivattavaa metsää on 900 m, lähtö Yli-iistä klo 9.00 ja Iistä klo. 8.30.Nenosen nesteeltä. Pyritään järjestelemään yhteiskyytejä; ilmoitelkaa tulosta tekstiviestillä, sähköpostilla tai keskustelupalstoilla. Kerholta polttoaieneet, joten ”mies” ja saha mukaan. Jos ei sahaa niin ainakin mies (henkilö) touhuamaan KEVÄTTAPAHTUMA talkoiden merkeissä pidetään 23.5. Aloitellaan aamusta sillanrakentamisella Yli-iin suunnalla. Sitten iltapäivällä jatketaan Kotalan koululla ruksien tekemisen ja maalaamisen merkeissä (voi liittyä mukaan myös silloin).Päivällä ruokailu koululla ja illalla saunaa sekä makkaranpaistoa. Kerho hoitaa paluukuljetuksen Yli-iistä Iihin. 7.5.2009 IISO PROJEKTI ETENEE HYVÄÄ VAUHTIA ! 22.4.2009 Viimeviikonloppuna uutta uraa raivattiin Yli-iissä talkoilla ja sunnuntaina II:stä Oijärvelle merkattiin uuden uranlinjaus !!! Talkoissa oli väkeä todella kivasti mukana. KIITOS KAIKILLE. Seuraavat talkoot 25.4.2009 Iissä. Olemme aloittaneet tällä viikolla myös KONETYÖT Yli-iin suunnalla. TASOITETTUA JA LEVENNETTYÄ uraa on tullut jo n. 10 km. Pari miestä on levittänyt ja raivannut uraa jo mertajoen laavun ohi ja kone tulee perässä !!! Toukuuun alussa aloitamme konetöiden tekemisen myös RANUAA KOHTI….. IISO- etenee vauhdilla !! IISO… NYT SE ON ALKANUT !!!! Uuutta urastoa tulossa yli 100 km ? ; Kokonaisuutena urastot (yht.288 km) kunnostetaan, parannetaan tai perustetaan … Suomen parhaat mottorikelkkaurastot tulosssa ??? KAIKKIEN PANOSTA TARVITAAN !!! Raivaus on aloitettu Yli-iissä ja seuraavaksi tulee kaivinkone töihin ME TEEMME NYT !!! pois alta raivaustöitä. Talkoot 18.4.2009 klo 9.00 Yli.iin. Seolta. Kaikki vähintään konttaamaan kykenevät mukaan… ISK tarjoaa makkarat ja tankillisen polttoainetta sahaan, hyvän porukan ja uusia tuttavuuksia.. 7.3.2009 Urasto on ajettu Tampparilla Iin ”kanavalta” sähkölinjalle Yli-iin suuntaan. sekä kanavalta Haukiputaan suuntaan. Lisäksi Yli-iistä Venkaalle on ajettu Mönsterillä lanan kanssa !!! HUOM. HUOM 21-22.3.2009 Hiihtosuunnistajat järjestevät kisan Illissä. Pysytään omilla urilla kuten muutenkin ja vältetään alueella turhaa liikennettä!!!! 28.2.2009 Jääreitin merkkaustalkoot. Lähdemme klo 9.00 liikkelle Jäppisen Nesteeltä ( vasemalla kemin suuntaan) ja merkkaamme jokiosuuden merelle. Kelkkaa, rekeä, moottorisahaa mukaan. Merkkauksen jälkeen harrastetaan hieman raitoajoa ja makkaran paistoa… ISK KELEKKA 2009 Pidettiin Iin Shellillä. Mukana oli Motorman, Ojanrauta ja hevostytöt. Ohjelmassa oli Lynx ja Yamaha koeajoa. Tapahtuma oli tosin hyvin onnistunut kaikki koeajo kelkat oli menossa kokopäivän ja kävijöitä riitti… Safari ajettiin onnistuneesti, reissu oli todella hyvä. Urat huippukunnossa, pientä pakkasta ja lunta riittii. Kiitos kaikille osallistujille ja järjestelijöille. Erityiskiitos ensimmäisen illan majoituksesta, savusaunasta ja seurasta…. Kuvia galleriassa… 6.- 8.2.2009 Kelkkailijoiden safari: Reitti Pe:Ii-Yli-Ii-Puhos, jossa yöpyminen mökillä. La:- Ranua,toinen yöpyminen hotellissa (iltasauna,aamupala). Su:Ii-Yli-Ii. Hinta n.45-50€. Huolto-auto kärryn kanssa mukana, missä henkilökohtaiset varusteet esim. makuupussi kulkee mukana. 5.1.2009 Jäsentiedotteet on postitettu ja mukana on myös jäsenmaksu lomake…. Päivitämme samalla jäsenrekisteriä sähköpostiosoitteiden ja puhelinumeroiden osalta yhteydenpidon parantamiseksi. Ilmoita muutoksista Markolle . 3.1 2009 KELKKAILIJOILLE saatiin hankittua oma työkelkka (MÖNSTER). Ei muuta kuin lana tai reki perään ja kovaa ajoa… 3.1.2009 Pidettiin vuoden ensimmäiset Talkoot yhtäaikaa Iissä ja Yli-Iissä. Väkeä oli tosi mukavasti ja jälkeäkin syntyi kiitettävästi, josta Kiitos kaikille osallistuneille. 30.12.2008 KELKKALIJAT hankimassa ”MÖNSTERIÄ”. Etsimme kerholle ”konetta” urien ylläpitoon, talkoo toimintaan ja IISO-urahankkeen toteuttamiseen. 14.11.2008 Messumatka tehtiin Rovaniemelle ja se oli todella mukava ja onnistunut reissu. Matkalaisten määrä melkein tuplaantui viimevuoteen ja samalla todettiin, että ensi vuonna voidaan tarvita jo haitaribussia… 5.3.2008 UUDET MYYTÄVÄT KARTAT ILMESTYNEET, katso kartta sivultamyyntipisteet. Yhteydet : Ranua,Oijärvi, Ylikiiminki-Oulu, Pudasjärvi, Syöte, Yli-ii, Ii, Simo, Ranuankautta Rovaniemelle, Pudasjärven kautta Taivalkoski, Kuusamo,Oijärvi ,Kuivaniemi, Suomussalmi, jne.. |